Olen nyt hommannut palvelukartoituksen omalle äidilleni. Siksi että haluan asioitten olevan pohjimmiltaan kunnossa ja haluan ammattilaisen arvion siitä, miten äitiä voisi auttaa mahdollisesti nyt ja sitten myöhemmin. Ei asioita voi venyttää ja vanuttaa, sulkea silmiään ja korviaan.
Ja mitä tupajumiin tulee, tuolla pullossa oleva ötökkä ei ole tupajumi, sanokaa mun sanoneen. On se kuoriainen, mut ei jumi. Mun pitää taas oppia ikäänkuin luopumaan siitä mistä haaveilen, vaikka en vielä tiedä mistään mitään. Olen jo kerran luopunut ja pitääkö toisenkin kerran? Kun en tiedä mitä löytyy mistäkin ja löytyykö. Jos asiat olis helppoja, niin nehän olisi helppoja.
On tässä kartoitusta kerrassaan kun etsii kartalta omaa elämäänsä jo ties kuinka monetta vuotta. Nyt on lähinnä sellanen tunne, että voisin pamahtaa kahtia ja koota vaan sen toisen puolen kasaan takaisin. Toisen voisin viskata suohon. Hermostunut. Kuuma kun helvetissä. Miten voi olla niin ahdistavan kuumakin vielä kaiken päälle.
Ja tällä viikolla on yksi merkattu aikataulu. Se ahdistaa valmiiksi. Edellisenä päivänä pitää ratkaista kaikki, toimittaa kaikki asiat, jotta kotona kaikki olisi rauhaisaa? Mutta mistäs se rauha mulle tempastais vaihteeksi. Onko tämä se naisen ikiaikainen velvollinen elämä, joka järjestää kaiken muun ja itse on aina se viimeinen. Kun vielä mietin, jaksanko ja mitä. Onko elämässä mahdollista romahtaa ja rojahtaa? Oikeastaan olen antanut siihen luvan itselleni vain silloin, kun en ollut enää vastuussa kenestäkään. Ja taas olen vastuussa, enkä voi romahtaa, en juuri nyt. Siinä on jokin suunnitteluvika.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti