sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Mitä sitten tapahtuu

kun "tunnelama" menee ohitse?

Kun monet kertoo, että sitten kun kolahtaa, niin sitten sattuu ja lujaa. Voihan se niinkin olla. Että ensin suojaa itseään ja sitten yhtäkkiä tajuaa jotain enemmän. Sen todellisuuden?

En tiedä olenko siinä lamassa vai selviydynkö vain?

Koska itseään ei voi paeta loputtomiin. Tunteita ei voi kätkeä syvyyksiinsä. Eikö minulla ole aikaa ja ymmärrystä surra nyt?

En tiedä, minä en tiedä mistään mitään. Ja etukäteen ei voi pelätä sellaista mistä ei mitään tiedä.

Tänään kävin sytyttämässä tuohuksia. Pakenin kohtaamisia ja kävin kohtaamassa itseni ja sen tunteeni. Itku tuli taas niin virtaavana, etten voinut kuin kävellä autooni. Ja mietin missä tässä maailmassa olisi paikkani, jossa saisin olla tällaisina hetkinä yksin. Ehkä sitä ei olekaan. Toisaalta sellainen on tulossa. Ja sieltä tulen löytämään paikkani, jossa saan olla rauhassa itseni kanssa. Vihdoinkin.

Se on se luonto, johon voi kätkeytyä omaan tilaansa.




Auringonsäde puhutteli tänään



torstai 23. kesäkuuta 2016

Tänään

olisit täyttänyt 24 vuotta.

Tervehdys sinne jonnekin <3

Luopuminen

on rikkaus



Olen ollut kiintynyt, suorastaan rakastunut kirjoihini. Miten monta vuotta olenkaan kerännyt kirjoja. Olen ostanut uusia kirjoja, ahminut käsiini käytettyjä kirjoja. On "luen jonain päivänä"-kirjoja sekä "tätä joku vielä tarvitsee"-kirjoja, että myöskin "mielenkiintoinen aihe"-kirjoja. Ja ties mitä muita kategorioita.

Ja kaikki lienee saanut alkunsa tästä:




Aleksandrian kirjasto



Ja ennenkaikkea tämän vuoksi:


Aleksandrian kirjasto palaa


Joten tuon oletetun entisen elämäni vaikutus on ollut pelastaa tietoa omiin hyllyihini jopa hallitsemattomasti. Mutta lukuintoa ei voi keneenkään tartuttaa. Sitä joko on tai sitä ei oikein ole. Vaikka olen koittanut kerätä valikoimiin kaikenlaista tietoa, niin silti netti on nykyään sellainen tietopankki, josta nykyihminen tietonsa lopulta hakee. Vaikka oikeaa kirjaa on mukavampi lukea kuin sähköistä ruutua. Muutos tapahtuu ja se on vain hyväksyttävä, vaikka aina on ollut heitä, jotka kampeavat muutosta vastaan. Ja onko tieto lopulta niin hirveän tärkeää säilyttää? 




Eratosthenes
Aleksandrian kirjaston ylikirjastonhoitaja 
ja paljon muuta


Tuo mies tuossa olisi asiasta aivan toista mieltä. Mutta jos olisi elänyt internetin maailmassa, olisi ehkä ollut vähemmän huolissaan tiedon häviämisestä kuin pieru saharaan tai paperi liekkeihin.

No, minä kuitenkin olen nyt pakannut jopa 15 kassillista kirjoja pois hyllyistäni ja vienyt ne todellakin kokonaan pois. Jokaisen kirjan kohdalla olen miettinyt nopeasti tarvitsenko tätä kirjaa vielä vai rajoitanko tuon kirjan elämää pitämällä sen tylsästi vain omassa hyllyssäni? Ja hyvin usein ja hyvin helposti vastaus on ollu: Kyllä. Sinun on aika päästä parempaan seuraan ja jatkaa elämääsi jonkun muun käsissä. 

Ja miten helppoa se on ollutkaan. Kun viimein tajusin tämän elämän yhden lainalaisuuden; kun annat, saat. Kun luovut, niin tulet saamaan. Ja aloitin tämän luopumisen nimenomaan kirjoista, sillä en enää halua peittää seiniäkin kirjahyllyillä vaan ehkäpä haluan nähdä sen itsensä seinän ja taulujakin laitan harkiten. Osa varastossa, osa seinillä. Vaihdellen silloin tällöin. Kaiken ei tarvitse olla aina esillä ja saatavilla. Ja onhan olemassa tämä netin ihmemaailma; kaikki saavutettavissa. Tosin tiedon laatu voi olla kyseenalaista. Vaan onko se kirjallinen tieto sen kummempaa, kun lopulta asiaa ajattelee. Ihminen sen kaiken on kirjannut oman käsityksensä mukaan. Historian totuus on myös kovin epäselvä asia. Ihminen tahtoo jopa siinä asiassa taistella siitä, ken onkaan oikeimmassa. 






torstai 16. kesäkuuta 2016

Minttua ja ruohosipulia

Siinä tuliaiseni tulevaan kotiimme. Olen säilyttänyt pääsiäisnarsisseja kuin jotain pyhäinjäännöksiä portaitten pielessä. Että sitten kun jos kun muutamme, niin sitten istutan ne juuri sinne minne minä tahdon. Ja seuraan kun narsissit nousevat joka kevät ylös iloisen keltaisina vastaanottamaan uutta valoisaa aikaa.

Ja sitä surua ja murhetta. Miten paljon voikaan surra ja miten paljon voikaan itkeä vuolaasti. Että tekisi mieli huutaa itku ulos ja keinuttaa itseään maailmantuskassa. Ja niin teenkin.

Voi mikä suru, kun eläin sairastuu. Emme välttämättä tiedä syytä, mutta emme tiedä parannuskeinoakaan. Ne kaikki ovat vain pitkittämistä. Ja näin ihminen päättää eläimen puolesta, että sinun elämäsi maan päällä on ohitse. Onneksi me saamme päättää edes sen. Vaikka emme itse saa päättää itsestämme laillisesti mitään. Vaikka olisimme tuskaa ja piinaa täynnä, emme välttämättä saa edes kipujamme alas, mikäli hoitajamme on omintakeisesti ajatteleva. Tänä päivänä sen ei pitäisi olla niin. Kyllä kipu näkyy.






Ja näin se vain tapahtuu, että elämä on luopumista täynnä. Toisinaan enemmän kuin jaksaisi kestää. Mutta silti tietää, että kaikki tapahtuu oikein. Oikeassa järjestyksessä, vaikka haluaisimme tapella aikaa vastaan. Emme me voi. Täällä maan päällä emme voi estää ajan kulkua. Siellä jossain muualla asia onkin aivan toinen. Näin uskon olevan. On ikuinen myyränpyyntikeli. Ikuinen lämpö ja sopiva tuulenvire ja ikuinen kivuttomuus. Siinäpä vasta elämää.



maanantai 13. kesäkuuta 2016

Poissa maailmasta

Tuntuu siltä, että olin muutaman viikon hukassa maailmasta. Vai olikohan se sitten nimenomaan siellä maailmassa olemista kuin kynsin ja hampain.

Olen järjestänyt läheiseni tulevaisuutta tai lähinnä selvittänyt mahdollisuuksia, joita on onneksi tarjolla. Sinä päivänä kun ihminen ei enää selviä yksin, on olemassa apukeinoja. Eivät ne asiat järjesty niinkuin on ajatellut, mutta aina jotenkin.

Huomaan, että usein menen ajatuksieni kanssa merta edemmäs kalaan. Luulen voivani vaikuttaa asioihin ajattelemalla tapahtumia etukäteen. Koskaan asiat eivät mene juuri niin.

Mutta kun epäröin jonkin asian tekemistä, niin voin hiljentyä ja saada vastauksia, joitten perusteella voin tehdä päätökseni. Sellaistakin olen tässä pohtinut. Paljon kysymyksiä, mutta ei vastauksia anneta kuin apteekin hyllyltä. On vain otettava oma vastuu päätöksistä, vaikka maailma olisi täynnä mustia tai valkoisia höyheniä. Ei ole joko tai, vaan oma päätökseni, johon tarvitsen taustatietoa jotta voin päättää.

Vanhoista asioista, tavaroista eroon, jotta uusi saisi tilaa tulla elämääni.

Ja olen luopunut 3 kertaa kokonaan. Mutta mitä tapahtuukaan, neljättä kertaa ei taida tulla. On ollut päätöksen aika.

Hassua kirjoittaa asioista kertomatta asioista. Oma päätökseni pysyä varjossa.