Kuolema ja ihmissuhteet

Vaikeutta on kohdata ja muistaa jälleen ihmiset, jotka on jätetty taakse. Ensin varaudun kohtaamiseen, pullistun täyteen vihaa ja katkeruutta niin monista asioista, loukkauksista ja juoruista, tikareista selässäni, niskassani piikkinä. Sitten sitä ei tulekaan, ei tarvitsekaan suojautua kuin piikkinen siili. Mitään ei noteeratakaan, ei edes surunvalitteluani. Vaan, olenhan ikäänkuin niin hyvin tottunut jo tähän. Olisihan minun jo pitänyt tietää, että minä olen ilmaa, jos olen sitäkään. Kumminkaimanserkunenonpuolikas ja kump.

Olen ollut ilmaa jo 17-vuotta. Tavallaan ilmaa. Toisaalta niin hyvä kohde, jota voi iskeä halutessaan, silloin kun sattuu sille päälle. Syytöksiä on heilunut ilmassa kuin tiheäkuuroista sapelisadetta. Kaikkea en edes tiedä, mutta sisimmässäni Tiedän miten paljon pahansuopaa ja ilkeää jutustelua selkäni takana on tapahtunut. Eikä edes se minua loukkaa, että minusta puhutaan soopaa, paskaa, suoraan niinkuin se on. Mutta se, että minun jo iäkästä äitiäni halutaan minun kauttani niin syvästi loukata. Se on suorastaan anteeksiantamatonta. Koska tiedän ettei entinen maailman kiltein äitini ole osannut sanoa ei, ja täten ei myöskään osaa antaa anteeksi. 

Jos et osaa sanoa ei, osaatko antaa myöskään anteeksi? Liittyvätkö nämä toisiinsa? En tiedä, mutta minä olen oppinut sanomaan ei, EI, Ei.. no way, not, nicht, keine kleine ja aber Nein. Se on ehkä hyvä oppia monikielisesti? Nej, nääää--ä. Inte. Joo-nej. Njet.

Ja niin.. ajatukset vierähti tänään tekstiksi.

"Tragedia on toimivien puhetta, eikä se ole kertovassa muodossa, ja synnyttämällä sääliä ja pelkoa se saa aikaan näiden tunnetilojen puhdistumisen." Aristoteles