Voi mietteitä ja unohdusta

Tiedä sitten onko laho pää vai liikaa asioita vaan. Sitä saa jonkun aavistuksen ja oivalluksen päästä kiinni. Ja sitten kun se pitäisi laittaa sanajonoksi, niin ei tule mitään. Unohdin jo, mikä se punainen lanka olikaan. Ei ihan harvinaista nykyään. Ja onkohan se sitten niin tärkeää oivalluksia metsästää vai elää vaan tässä näin. Kumpikin lienee tärkeää.

No, sain tarpeekseni elämisestä tässä näin, kun kuorrutin kenkäni kissanjätöksillä pihaa haravoidessa. Olis ne kumpparit olleet helpompi putsata kuin lenkkarit. No, jätin ne ulos haisemaan itsekseen. Mitta vaan tuli sellaisesta asiasta täyteen. Mutta onpahan nyt taas uusi lehtiläjä tuossa ikkunan alla. Ja lisää tippuu koko ajan ja vielä pitkään. Helpompi olis ajaa koneella mureniksi ja jättää siihen vaan taisi se ainoa toimiva konekin hajota. Katsotaan asiaa uudestaan ensi vuonna.

Ja mitäpä se mahtoi olla se viisas oivallus. Yleensä ne kai viisaita on. Tai ainakin se oli jokin miete sinne päin. Asia, jota aukaista enemmän.

Pinnalla on ollut se, miten ihmiset eivät sano asioita suoraan, vaan puhutaan selän takana pahaa. Pistetään jokin juorumylly liikkeelle, mutta kohde ei tiedä miksi ja kuka. Ja juoruthan tietää, jokainen lisää matkalla jonkin uuden epäilyn lisäksi ja siinäpä se soppa onkin sitten valmiina. Tuloksena paha mieli ja toraisa kanssakäyminen tai ei ollenkaan kanssakäymistä.

Sellaisen kulttuurin keskelle taidan olla muuttanut. Mutta onnellinen olen tässä paikassa, vaikka ne omat juureni ovat jossain aivan muualla. Vaan ihminen voi juurtua moneen kertaan, kunhan jaksaa olla välittämättä ympäristön mahdollisesta känkkäränkkäilystä. Jos heillä on negatiivinen fiilis kaikkea kohtaan, niin luultavasti se kohdistuu jossain kohdin meihinkin. Mutta perhana, sen ei pidä antaa vaikuttaa. Tarttee vaan kulkea omia polkujaan vakaasti ja sitkeästi ja vaikka siellä umpihangessa. Hakaneula pitää häntää pystyssä, jos ei muuten pysy.

Ja sitten tulee runo:

Ei tietä
tarvitse valita,
vaan mihin
metsään
polku tallata.

Tommy Tabermann

Ja sen metsän olen valinnut ja polkuni sinne teen. Juuri niinkuin itse haluan. Ihan kirjaimellisesti. Tuota tietä pitkin se matka ei kulje, vaan tuohon metsään se askel vie.

Eikä tuokaan ajatus ollut se asia, mistä halusin kirjoittaa. Vaan se tulee jossain vaiheessa uudestaan mieleen.